*

Ajatuksia elämän aavalta ulapalta

Loma

Kesäloma alkaa silloin, kun jalassa on kymmenen vuotta sitten Mallorcalta ostetut, ahtaaksi käyneet shortsit ja yllä napapaita. Mitä suotta uusia, kun kesä on kohta ohi. Muita loman merkkejä ovat leppoisteleva askellus ruuhkassa, aurinkoinen elämänasenne sadesäälläkin ja se, kun outo voima nykii suupieltä hymynkareeseen. Joillain tosin voi ilmetä oikean loma-asenteen löytämisongelmia. Silloin on syytä ottaa neuvoa-antavat olan takaa.

Paussi työstä, eli loma, oli alkujaan hyväsydämisten työnantajien lahja työntekijöilleen. No ei toki sentään. Oli kai ollut ilmassa merkkejä, että työmieskään ei jaksa ikuisesti. Niinpä työnantajat päättivät, että menköön; levänneestä miehestä tai naisesta saa pitemmän päälle paremman hyödyn.

Työmiehen tarpeellisuus havaitaan silloin kun heistä on pula. Muinoin 1970-luvulla oli pelko, että työmies unohtaa palata lomalta työpaikalleen. Niin keksittiin lomaltapaluuraha.

Kauan sitten 1990-luvun laman aikaan valtionvarainministeri Viinanen istui suurennuslasi toisessa ja konjakkilasi toisessa kädessä. Suurennuslasi osui sanan lomaltapaluuraha kohdalle. ”Ei perskeles, mikä se tuommoinen raha on”, Iiro innostui ja punakynä heilahti. Ihan kaikkea ei Iirokaan kerralla kehdannut, mutta kuohittu lomaltapaluuraha sai paremman nimen: lomaraha.

Laman säikäyttämän ja EU-kuntokuurilla kuristetun Suomen ahtaalle vedetty AY-liike ei palkan leikkauksista pullikoinut. Unohtui, että tuolloin Keski-Euroopassa, mm. Saksassa, palkat olivat paremmat ja joululahjana firmat maksoivat ns.13. kuukaudenpalkkaa. Rahan ostovoimakin oli siellä vankempi kuin Suomessa – ja on edelleen. Työmies, ja -nainen, ovat lomansa ansainneet, nautikaamme. Kai meidän lomatkin kohta standardisoidaan EU:n lomadirektiivillä.

Pitkäkin loma päättyy aikanaan ja koittaa totuuden hetki. On kysyttävä itseltään, mitä se työ on? Vaikka loman jälkeen työtä ajatellessa velloo kauhu ja kädet tärisevät, niin vatsa vaatii ruokaa. Kyllä, luit oikein! Sitähän se työ loppupeleissä on: Sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Yli 40 vuotta työelämässä ja se ansaittu loma.
Loma oli useimmiten rasite sillä silloin tehtiin kaikki oman talon rakentamiseen ja kohentamiseen tarvittavat toimet
Nyt eläkkeellä ei saa lomaa eikä lomarahoja eikä jaksa kohentaa omaa taloa, kun ei ole sitä lomaa...

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Peukku työvuosillesi. Hyvä ja hauska näkökulma tuo, että lomalla jaksoi remontoida, ja nyt kun ei ole "lomaa" vaan vapaata, ei "jaksa". Ymmärsin tuon huumoriheittona...
Olisiko se eläkeläisen "loma" sittenkin sitä, kun on vaihteeksi jonkinlaista työtä, tekemistä, puuhastelua. Sitten vasta voi huilata hyvillä mielin. Protestanttista etiikkaa; kaikki, eläkeläisen "lomakin", pitää ansaita tekemällä ensin jotain.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset