Ajatuksia elämän aavalta ulapalta

Lämmin läikähdys

Tyhjensin viimeiset vaahdot cappuccinokupista Kolmensepänkäytävän Robert`s Coffeessa, laitoin lakin, heitin laukun olalle ja lähdin. Ehdin juuri Aleksanterinkadulle, kun viehättävä, vieras rouva koputti hartialle. " Anteeksi hyvä herra (tuo herra-sana hyväili herkkää itsetuntoani), mutta teidän laukkunne on aika huolettomasti auki..., sitä ei koskaan tiedä nykyaikana, kaikkea tapahtuu..., kannattaa katsoa, ettei tarvitse katua...", rouva huolehti. Jokin lämmin läikähti jossain takkini sisikunnassa..., hei mehän vielä välitämme toisistamme, kaupungissa, tuntemattomista... ei maailma niin paha ole kuin miltä se joskus iltauutisissa näyttää.

Tuo tapahtui tänään, itsenäisyyspäivän aattona. Tuntemattoman, tungokseen kadonneen rouvan ystävällisyys kosketti. Sanat eivät riittäneet, mutta tein parhaani. Olen yleensä tarkkana. Nyt huolettomuuteen kannusti se, ettei pienessä laukkupahaisessani ollut kuin ulos tursottava Hesari sekä arvokkaimpana juuri kirjastosta noutamani Roald Dahlin mainio novellikokoelma Helppo nakki. Tiedättehän Dahlin (13.09.1916 - 23.11.1990), Isossa Britanniassa norjalaisvanhemmille syntyneen poikavekaran, josta kehittyi lapsille ja aikuisille kirjoittanut kirjailija. Roald Dahl työsti Ian Flemingin kirjojen pohjalta kässärit mm. elokuviin Chitty, Chitty, Bang, Bang ja Bond - klassikkoon Elät vain kahdesti. Hänen mustahuumorinsa iskee meikäläisen hermoon hyvästi.

Tuntemattoman rouvan kohtaaminen nosti mieleen muutakin. Sen kuinka kerran Itäkeskuksen liukuportaissa edelläni ylempänä seisovan neidon laukku oli niin levällään, että lompsa näkyi. Olisin voinut kääntää kamat ja kadota. Sen sijaan koputin kainosti neidon käsivartta ja ehdotin, että anteeks vaan neiti, sopisko teitille että hiukan varoitan... jos olisin sinä, huolehtisin paremmin laukustani sekä sisällöstä. Arvaatte jo, kuinka siinä? Neito suuttui, hyvä ettei hivauttanut huolehtivaista "herraa" nenukkiin.

Yksi toinen muisto taas oli..., että kun kerran keväällä jäin katsomaan tempputaiteilijaa Kolmensepänaukiolla ja hurmaannuin esityksestä niin, että unohdin olalla olleen Mari-laukun ja sen taskussa levänneen lompuukin. Parin vuoden päästä poliisit soittivat, että täällä olisi teitin lompsa. Oli löytynyt jostain Torni-hotellin kuilusta. Rosmojen onnettomuudeksi lompakossa ei ollut käteistä, mutta voi sitä itsesyytösten määrää silloin ja kortithan oli uusittava - tosin ne ja kaikki kuitit olivat nätisti siellä poliisiasemalta noutamassani.

Tuo on ainoa lompakkovarkaus kohdallani ja olen sentään ollut...noh..., äkisti muistellen ainakin päiväntasaajalla mm. Manausin ja Belemin yössä. Aamuöisellä Copacabanallakin kohtasin vain ystävällisiä ihmisiä. Tosin en suosittele kokeilemaan. Silloin kai olallani istui se enkeli, jonka huolenpito tuntuu nyt ajoittain herpaantuneen -  tai ehkä hän oli ottanut tänään kohtaamani rouvan hahmon ....  

Jouluruuhkat tulevat! Pitäkää huolta laukuistanne ja lompakoistanne - ja tosistanne.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eräälle japanilaiselle bisneskontaktilleni tapahtui myös ystävällinen huomautus Helsingin lentoaseman terminaalin edessä hänen saavuttuaan elämänsä ensimmäisen kerran Suomeen.

Tuntematon mies koputti häntä takaapäin olkapäälle ja huomautti, että hänen takissaan on jotain tahraa selkäpuolella. Japanilainen asetti salkkunsa maahan ja riisui takkinsa todetakseen, että se oli tuhrittu jollain ketsupilla. Samassa vierestä syöksyi toinen nuori mies, joka nappasi salkun ja juoksi pois. Salkussa oli kaikki hänen dokumenttinsa, luottokorttinsa, lompakkonsa y.m.

Vakuuta häntä sitten, että Suomi on turvallinen maa, kun tuo tapahtui minuutti sen jälkeen kun hän oli astunut ulos termianalista.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Juha K. / Eipä tuohon voi kuin, että... huonoa tuuria japsilla. Tuttu ja vaikeasti vältettävä kikkahan tuo - mutta että Suomessa.

Kun muisteluslinjalle mentiin - sehän on aina mukavaa ja sitähän juttunikin on - niin toisenlainen.

Pittsburghissa (USA) oli lennon vaihto. Menin vessaan, jonka lattialla oli lompakko, jossa kaikki mitä lompuukissa yleensä.... oli siellä joku setelikin.

Käsienpesutilaan törmäsi herrasmies, jonka käytöksestä ei voinut erehtyä: Noin hosuu vain mies, joka on kadottanut tärkeimpänsä.
- Jotain hukassa, kysyin. - Oli. - Mitä, kysyin. - Lompakko. - Tuntomerkit? Täsmäsivät. Ojensin. Herra katosi kiittämättä.

Joskus olen jopa katunut, etten keventänyt lompakkoa yhden satadollarisen painolla. Jos vessaan osui joku muu kuin hölmö suomalainen, ko. herra ei olisi koskaan enää kuulutkaan lompakostaan tai siellä olleista seteleistä.
Hän olis kenties ollut jopa ns. liemessä - tästä veisti miehen olemus.
Ehkä rehellisyys on sittemmin saanut palkkansa - kuten yleensä tässä maailmassa käy (((

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset