Ajatuksia elämän aavalta ulapalta

Wanha tawara tarinoi

  • Vanhan nuken tarina.
    Vanhan nuken tarina.
  • Panamalainen hattujuttu.
    Panamalainen hattujuttu.
  • Käsityönäyte Myanmarista
    Käsityönäyte Myanmarista
  • Sekalaisia tavaratarinoita.
    Sekalaisia tavaratarinoita.
  • Pilsneripulloilla rittäisi juttua.
    Pilsneripulloilla rittäisi juttua.
  • Limupullojen kertomaa.
    Limupullojen kertomaa.
  • Portteripullo muistelee menneitä.
    Portteripullo muistelee menneitä.
  • Matkamuistot juttelevat omiaan.
    Matkamuistot juttelevat omiaan.

Nykyisin on muotia hyljeksiä tavaraa ja ihailla tyhjää tilaa avaraa. Lehdet ovat pullollaan juttuja vaaleapintaisista "tyhjiöistä" ja niiden "valaistuneista" omistajista, jotka kauppaavat aatettaan; näin luovuin turhasta, tehkää te samoin. Itsekin yritin erään muuton yhteydessä "valaistua", luopua, pelkistää. Sitten jokin meni pieleen.

Kaikilla meillä - ehkä myös heillä "valaistuneilla" - lienee tavaroita, joista emme halua luopua ja jotka muodostavat kodin sisustuksen perustan tai yksityiskohdan. Kun olin asettanut maalikerroksista puhdistamani yksinkertaisen "talonpoikaispiirongin" ja muutaman muun perinteisen huonekalun - antauduin: Joko heitän ne mäkeen tai muodostan sisustuksen niiden pohjalle. Arvaatte miten kävi - olihan "tawaraa" jo tarttunut "följyyn".

Niinpä, kun nyt astun kotiini, vastassa on esineitä joilla on tarina: valokuvia meiltä ja maailmalta, kokoelma hattuja, joilla kaikilla on tarina siitä kuinka ovat kulkeutuneet kaukaakin tänne pohjan perukoille. Kuten tuo Meksikossa "pakkomyyty" Panama-hattu (jonka voi kääriä rullalle ja se oikenee muotoon) - jota ehkä käytän jahka saan vaalean puvun ja kävelykepin. Tai pohjois-Myanmarista, Hspoon vuoristokylästä ostettu, taidokkaasti kierrätysmateriaalista käsityönä tehty, n. 50 senttiä maksanut, aito kansanmiesten /-naisten hellehattu, upeaa peruskäsityötä. Jossain vielä osataan ja viitsitään - tai on pakko viitsiä. On siinä vielä muutama lätsä lisää.

Ja tässä on se "talonpoikaiskaappi", tuolla vanhan ompelukoneen pyökkinen pöytä, jonka aikaisemman kotini edellinen omistaja oli jättänyt ullakkokomeroon, enkä millään tohdi poistaa. Lopetan esittelyn... ai niin, välikatosta roikkuu kruunu, jonka naapurin tyttö paiskasi tohkeissaan roskakoriin (näin tapahtuman ja pelastin), säilyi ehjänä - on ihan aito, tietyn aikakauden tuote johon joku vaan kyllästyi. Yhden roina on toisen aarre.

Ei näillä tavaroilla rahallista arvoa, mutta kaikki ne rupattelevan pieniä tarinoita elämästäni. Historiaa, etenkin jos se on hyvää, on mukava muistella. Näin siinä kävi ja hyväksyn; tavarat tekevät kämpästäni kodin. Myönnän myös; moderni vaalean ja tumman kurinalaisella värien sinfonialla sisustettu koti on kaunis. Mutta sydämeni lyö leppoisammin, kun näen tavaroilla taidokkaasti, harkiten sisustetun kodin.

Jokunen aika sitten rääkkäsin itseäni ja nostatin kademieltä katsomalla Suomen kaunein koti-ohjelmaa, jossa esiteltiin koti Loviisasta. Wanhaa tawaraa oli liki täydellisenä, upeana kokonaisuutena. En kykene täydellisyyteen, eikä tavara ole itsetarkoitus - "huoleton on hevoseton mies" - tärkeintä on tarina.

Suomen kauneimmat kodit ovat sfääreissään ja olkoot. Riittää kun istun nojatuoliin josta näen ikkunasta ikkunaan, kaadan kirpparilta ostettuun isoon, valkoiseen arabialaiseen Oolong-teetä, suljen silmäni ja hetken voi kuvitella asuvansa oikeassa sisutetussa kodissa. Totuus paljastuu kun avaan silmäni - mutta saahan paremmasta unelmoida. Valaistumistani odotellessa...

(Kuvat ovat kotoa ja kauempaa, kuvia tavaroista joihin liittyy historiaa, elämää, tarinoita.)

 

"Analyysi": Ihmisen suhde tavaraan ei ole vain "pakinan" aihe, vaan kiinnostaa myös vakavammin otettavia ihmisiä, kuten tutkijoita. Veera Kinnunen on viime vuonna Lapin yliopistossa julkaistussa väitöskirjassaan tutkinut ihmisen suhdetta tavaraan ja todennut, että juuri muuton yhteydessä ihminen joutuu konkreettisesti kohtaamaan mitä omistaa. Kinnusen mukaan Ihmisen suhde tavaraan vaihtelee elämäntilanteen mukaan.

Katriina Ponteva on kirjoittanut kirjan (Hamstraus hallintaan) keräilypakkoon liittyvistä ongelmista. "Keräilijä ei hamstraa tavaraa ilkeyttään."

Yhdysvaltalainen sosiaalihistorioitsija Susan Strasser on todennut, että ennen massatuotantoa ihmiset huolehtivat tavaroista paremmin: "Tavarasuhdetta leimasi niukkuuden ja nuukuuden eetos; tavarat käytettiin loppuun, niitä korjattiin, huollettiin ja uusiokäytettiin." Lähde: HS.22.12.2018

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Vaimoni ehti ennen minua lukea blogisi ja kertoi löytäneensä täältä sivustoilta kaltaiseni kirjoittajan.
Kun mainitsit, että tavaroissa pitää olla henki, niin pitääkin samoin kuin talossa. Talon pitää olla eläneen ja kuluneen näköinen se kertoo talon tarinaa.
Meillä on ainoastaan kaksi uutena ostettua huonekalua, muut mikä mistäkin. Tuolla aarreaitassani (siipirakennus, varasto) löytyy viikatetta, sirppiä, petkelettä, kuorimarautaa, kylvövakkoja...jne.
Ehkä arvokkain ja vielä käytössä on rehusilppuri, ei sellainen metrin pyörällä, ehkä n 50cm ilman jalustaa. Sillä minä vieläkin silppuan kerput kanoilleni.
Muuten talomme on miltei saman ikäinen kuin minä ja kuten kerroin vanha osuuskauppa.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Kiva havaita että löytyi yksi, joka on kiinnostunut tavaran "hengestä". Tuo käyttämäsi sana "henki" passaakin paremmin. Tarkkaaan ottaen - eihän tavara tarinoi - mutta pitäähän kirjoittaessa hiukan olla "luova".

Ihmisen suhde tavaraan ja sitä kautta keräilyyn, säilyttämiseen, sisustamiseen ja jopa siihen haluaako asua uudessa vai vanhassa rakennuksessa, jossa on jo se "henki", vaihtelee. Tosin kaikki emme voi asua vanhassa "osuuskaupassa" - eivätkä kaikki edes halua. Makuasioita kaikki tyynni.

Itsellä suhde tavaraan on muuttunut vuosien myötä, enkä minä mikään keräilijä ole (ehkä olisin, jos olisi vapaata tilaa tavaroille), mutta olen ymmärtänyt, että en viihdy uudessa. Tuo koskee sisustusta ja jopa vaatteita - tunnen oloni entistä jäykemmäksi uudessa vaatteessa. Vaate pitää "ajaa eli käyttää sisään". Sama pätee sisustuksessa ja asumisessa - on ainakin yritettävä etsiä ympärille omanalaista henkeä ja sitä kautta tavaraa. Joskus se ottaa aikansa.

Ajatellaanpa uutta pellolle rakennettua lähiötä. Kun talo valmistuu, roinat korjataan ja kaikki on siistiä, puiden taimet rivissä, nurmikko kasvaa jne. Mutta jotain puuttu. Vasta aika ja elämä antaa asumiselle hengen.
Siksi vanhat jugend-talot ja puistot ovat suosittuja - niissä on se henki, elämän tarinaa taustalla. Siksi vanhat kahvilat ja ravintolat ovat suosittuja - se henki siellä. Valitettvasti harva kahvila / ravintola kestää aikaa, kun seurataan tiuhaan vaihtuvian trendejä.

Mutta jokainen elämäntyyli on yhtä arvokas, tärkeintä on viihtyminen. Ja kaikkihan on joskus uutta - me ihmisetkin - aika, elämä ja ihmiset antavat sitten asioille ja esineille hengen ja tarinota.

Onnellista eloa sinne "osuuskauppakotiin".

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

No, Sinähän se keksit tämän termin "osuuskauppakoti"; pitääpä alkaa käyttämään.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Lisäänpä vielä, kun mainitsit, Kalle, että teiltä "löytyy viikatetta, sirppiä, petkelettä, kuorimarautaa, kylvövakkoja...jne."

Joku voi väheksyä tuollaisen vanhan "roinan" keräämistä. Itse koen, että noiden vanhanajan käsintehtyjen käsityövälineiden myötä katoaa rutkasti historiaa (toki niitä museoissa on tallella). Noissa esineissä on tärkeää se, että ne usein on tehty käsityönä - ja niitä on todella käytetty, niillä on tehty uutta käyttötavaraa.

On minulla kengänjalkaanlaittotuolina vanha yksilö, jossa ei ole käytetty muita kuin puisia nauloja - juur siksi sen hankin. Ajatella, siis puunauloja. Kuka sellaista kehtaa tai taitaa enää?
Kirpparit ovat tulvillaan "pärevasuja", mutta harvoin enää on aitoa yksilöä, sellaista joka olisi tehty käsin revitystä päreestä, alusta loppuun käsityönä. Kun sellaisen löytää, kannataa ottaa talteen.
Uudessa Valamossa muuten on joskus ollut perinteisten päretöiden kursseja

Kuka osaa tehdä pajupillin? Entä pyypillin? Ken vielä vuolisi kirveen varren itse? jne, jne?
---
Ennen tiilitalossa asui onnellisia ihmisiä (taisi olla tuollainen mainos joskus) - ehkä he asuvatkin "osuuskauppakodissa". ((=;

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Nykyään puutapit laitetaan piiloon, mutta kyllä niitä käytetään runsaasti, jopa kaupan kasattavissa huonekaluissa ne ovat vakiokamaa. Kirjoitukseni http://rkoski.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/1... valokuvissa on esitelty tapituksessa käytettäviä työkaluja.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

R.K. #6: Kiitos kananotosta. Aivan oikein, tuleehan ne puutapit + liima jo Ikean koottavien kalusteiden mukana.

Niin, käyttämässäsi esimerkissähän ei ole kysymys tuollaisesta "ikeatapituksesta", mutta onko siinä periaate kuitenkin saama: paksulla tapilla tuetaan liitosta.
Selvästi olet käsistäsikin kätevä "handyman". Mitä kaikkea lienetkään rakentanut?
Ehkäpä talon?

En halaua olla turhan "dogmaattinen", mutta tuollaisen tappiliitoksen näen hiukan eriasiana, kuin huonekaluissa ennen vanhaan käytetyt puunaulat, nimenomaan naulantapaisesti käytettynä.
Onhan puutappeja käytetty; Eikös nurkkasalvoksetkin tapitettu?

Kirjoitukseni oli enämpi tuollainen ajatuspläjäys. En ole varsinaisesti tekijä (muutama huoneistoremontti ja pientä näperrystä joskus), enämpi koen olevani katselija.
Kunhanpahan spekuloin aiheella.

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski Vastaus kommenttiin #7

Läpilyötävä puutappi ei vaadi "monimutkaisia" työkaluja eikä yhtä suurta tarkkuutta kuin piilotapitus. Haittana siinä on työläys, tappi pitää katkaista ja tasoittaa samalle tasolle kuin päällimmäinen kappale. Puuveneissä sitä käytetään, koska piilotapitus ei oikein onnistu, kun liitettävää lautaa samalla taivutetaan.

Ammattikoulun kävin metallipuolen asentaja-koneistajalinjalla. Kärkisorvaajana ja työkaluhiojana olin sitten muutaman vuoden ja kävin tekun konstruktiotekniikkalinjan. Puusepän ja rakennustyöt olen itseopiskellut harrastuksenomaisesti.

Huonekalujen tekemiseen ei tarvita konepajan varustusta ja materiaalitkin on halpoja, joten se oli sopiva harrastus joskus parikymppisenä. Myöhemmin huomasin, että bitit ovat vielä halvempia ja rakensin mm. melkein automaattisesti käyttöjärjestelmiä tekevän "koneen" ja verkkokaupankin skriptasin itse. Vähän niin kuin lego-palikoita nekin.

Huonekaluja on valmistettu teollisesti jo hyvin pitkään. Antiikiksi luettavissakin on samantapaisia liitostekniikoita kuin nykyisissä teollisissa. Läpitapitus ei sovi teolliseen valmistukseen ja se oikeastaan on sen tärkein ominaisuus. Läpitapitusta käyttävä puuseppä ei tod. näk. ole oppinut taitoaan koulussa vaan se on perinnetietoa.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen Vastaus kommenttiin #9

# 9:
Kiitos kun jaoit tietoasi käsintekemisen alalta - vaikka blogi jo luiskahtikin framilta.
Mielenkiintoisen monipuolinen koulutushistoria sinulla, tiedät mitä käsinkin tekeminen on, eikä elämä ole pelkkää bittiä. Arvostan.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Joo, kukahan nykyihmisistä tunnistaa esim hakokirveen tai korteviikatteen, justeerikin meiltä löytyy. Kessuleikkurikin minulla on, samoin useita yhdestä puusta tehtyjä salaattikaukaloita + hakkureita. Salaattikaukalothan tehtiin viimeiset vuosikymmenet vaneeripohjalla; ei niitä voinut käyttää kun ainekset pomppivat pöydälle. Erilaisia nävertimiä, puuhöyliä yms, löytyy. Aikamoinen aarteeni täällä osuuskauppakodissani on messingistä ja lasista valmistettu valopetroolipumppu, sittemmin niillä mitattiin 2-tahtibensaa.

Melkoinen aarre myöskin on vanha "hellanreikään" laitettava (meillä on sellainen hella) valurautapata. Makoili varmaan tuolla saunan vieressä yli kymmenen vuotta, eikä padassa löytynyt ruosteen merkkiäkään.

Onhan noita kapineita; luopua en halua yhdestäkään, joskus sitten, luopukoon joku muu.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

K.P. # 5 : Tuosta petroolipumpusta tuli mieleen tv-ohjelma "Amerikan parhaat keräilijät"- jokin tuon tapainen nimi sillä ohjelmalla on. Tämä vanhan tavaran perässä kiertävää parivaljakkoa kiinnostaa juuri vanhat huoltoasemien tarvikkeet, pumput, julisteet, ym.
Tuo petroolipumppu voi olla harvinainenkin.

Huutokauppakeisaria ei kannata päästää lähelle, hää osaa soittaa suutaan ja tinkiä ((( . Ei vaan ihan hauska ohjelma se - kerran jonkun rompetorin huutokaupassa tavattiin.

Tämän blogin suosituimmat